Miten parhaat ravintolat valittiin
Parhaiden ravintoloiden valinta suoritettiin lähes samalla tavoin kuin kahtena edellisenä vuotena. Yksi poikkeus oli. Fine dining -kategoriassa viisi eniten ääniä saaneet ravintolat läpäisivät täydentävän kierroksen.
Niitä arvioi vielä yksi tuomaristo, joka koostui ulkomaisista huippuasiantuntijoista. Täydentävän arviointikierroksen tavoitteena oli omien arvioiden vertaaminen ulkomaalaisiin. Ovatko ne samoja vai eroavatko ne toisistaan?
Koti- ja ulkomaisten arvioiden summa selvitti lopullisen paremmuusjärjestyksen. Ennen ulkomaalaisten kierrosta oli vähintään matemaattinen mahdollisuus voittoon kaikilla sille kierrokselle päässeillä ravintoloilla.
Ulkomaisen tuomariston arviot osoittautuivat absoluuttisen yksimielisiksi ja — lukuun ottamatta yhtä poikkeusta — olivat ne samat kuin paikallisten antamat arviot.
Alessandro Porcelli on italialainen, jolle sydämenläheistä on pohjoismainen ruoka. Tällä hetkellä hän järjestää maailman gastronomiassa hyvin paljon keskustelua herättänyttä tapahtumasarjaa Cook It Raw. Erittäin kosmopoliittisen ajattelutavan omaava ja kokenut mies.
Ravintola Horizont vaikutti häneen etenkin kaikkiin suuntiin ulottuvien lumoavien näköalojen ja sujuvan palvelun takia. Ruokalistalla hän olisi halunnut nähdä enemmän paikallisia ruokia. Kampasimpukoita (kuvassa) voi syödä kaikkialla. Miksi niitä pitää syödä juuri Tallinnassa?
Ravintola Horizont arvioitiin yksimielisesti neljänneksi. Ulkomaalaisten antamista pisteistä ei kuitenkaan riittänyt virolaisen tuomariston päätöksen muuttamiseksi ja yhteispisteissä Horizont sai kaikin tavoin arvokkaan viidennen sijan.
Andrea Petrini on samoin italialainen, jonka työasiat ovat vieneet kauas kotimaalta. Ei ole salaisuus, että Viron 50 parhaan ravintolan valinta ei ole paikallinen idea. Jo kahdeksatta vuotta valitaan maailman 50 parasta ravintolaa. Andrean tehtävänä on järjestää niiden äänestys Ranskassa.
Lounas ravintolassa Tschaikovky oli hänelle mieluisa. Hapankaali-consommé haukipiirakan kanssa (kuvassa) oli samaan aikaan niin venäläinen, ranskalainen kuin myös paikallinen. Se tarkoittaa: ainoalaatuinen!
Jatkuvasti erittäin hienojen makujen maailmassa olevat ihmiset osaavat arvostaa yksinkertaisia, hyvin valmistettuja ruokia. Kun Andrea näki viinurin tarjottimella klubivoileivän, hän halusi heti maistaa sitä. Jos kyseessä olisi ollut maailman parhaan klubivoileivän valinta, olisi Tchaikovskyn voileipä saanut Andrea Petriniltä varman ykkössijan.
Niin koti- kuin ulkomaalaisten arvioijien yksimielisen tuomion mukaan sai Tchaikovsky parhaiden ravintoloiden listassa kolmannen sijan.
Myös Kenneth Nars on sidoksissa maailman 50 parhaan ravintoloiden valintaan. Hän järjestää äänestyksen alueella, johon kuuluvat Baltian maat, Suomi, Islanti ja Grönlanti. Ulkomaisten arvioijien joukosta hän tuntee Viron ravintoloita parhaiten.
Olemme tottuneet mielipiteeseen, että kaikkein parhain Virossa pitää olla Tallinnassa. Muualla maailmassa parhaat ovat joka puolella. Myös hankalasti löydettävissä paikoissa. Sellaista tendenssiä edustaa meidän parhaidemme joukossa Pädasten kartanon ravintola Alexander Muhumaalla.
Ja edustaakin arvokkaasti. Savustettu hirvenfilee (kuvassa) on menussa vasta toinen ruoka. Kaksi ravintolaa on vielä jäljellä, mutta Kennethin ja toisten arvioijien ilmeistä voi nähdä, että voittaja on varmaankin löytynyt. Se tunne ei petä. Myös virolaisten arvioijien mielipide oli sama.
Amy Serafin on Pariisissa elävä amerikatar. Hän on monipuolinen toimittaja, jonka mielipide vaikuttaa ruuan, matkailun ja designin maailmassa. Muun muassa hän osallistuu Zagatin Pariisin ravintoloiden valintaan.
Kuvassa hän on yhdessä luultavasti yhden Viron tunnetuimman gourmet-ruuan, Põltsamaan omenaviinissä marinoidun ankeriaan, kanssa. Myös häneltä riitti sille ruualle ainoastaan kiittäviä sanoja. Lisäksi Amy oli kiitollinen ravintola Ö:lle, että sai tutustua hänelle uusiin virolaisiin raaka-aineisiin, joita olivat tyrni, siika ja ankerias.
Kun Ö:n ruoka kilpaili Alexanderin kanssa tasaväkisesti, oli juomien ja palvelun ero selvempi. Voiko lopullisen ulkomaisen tuomariston päätöksen aiheuttaa Ö:n taustamusiikki?
Ravintolassa yksikään yksityiskohta ei ole vähäinen. Toinen sija. Se oli kaikkien arvioijien yksimielinen tulos.
Eeropekka Rislakki on suomalaisille ruoka-ammattilaisille suunnatun Viisi Tähteä -lehden päätoimittaja. Suomen kaikkein informoiduin ruokatoimittaja. Yrittää olla kurssissa myös meillä toimivan kanssa.
Eeropekan (ja myös toisten arvioijien) mielestä oli kuvassa oleva viiriäinen Egoistissa tarjotussa menun paras ruoka. Perinteinen ranskalainen keittiö ei ole ehdottomasti se, mitä ulkomaalaiset haluavat Virossa maistaa. Siksi Egoistilla puuttui tällä kertaa mahdollisuudet saada parhaimmaksi.
Viides sija ulkomaalaisten mielestä. Se ei muuttanut virolaisten arviota ja siksi Egoist on vuoden 2010 luettelossa neljännellä sijalla.
EDELLINEN SIVU
EDELLINEN TARINA


