Viron kokit, Ruotsin silakat



Viron parhaat silakkaruoat vietiin maistettavaksi ruotsalaisille vähän aikaa sitten. Tukholman merenrantaravintola Pontus on the Water oli silakkalistan tutustuttamiseksi   sopiva kohta.

Hyvän ruoan lisäksi ruotsalaiset arvostavat hyvää juomaa. Siksi ravintolaan tulija osuu ensimmäiseksi suureen baariin.

Silakka on makunsa takia vaikea kala. Viidelle erilaiselle ruualle sopivien juomien valitsemiseksi piti ottaa avuksi viinien lisäksi myös paikallinen olut ja ekoviina.






Ruotsalaisille tekivät ruokaa (vasemmalta) Dmitri Fomenko, Veiko Treumann ja Roman Zaštšerinski. Listalla olivat viime syksyn silakkaruokien kilpailun parhaimmiksi valitut tuotteet.

Silakkaa on ruotsalaisten pöydissä vähintään yhtä usein kuin virolaisilla. Asiakaskunta oli asiantuntevaa ja vaativaa. Salissa kuului myös viron kieltä.

Nostalgisia kotoisia silakkaruokia ei kuitenkaan tarjottu. Jokainen ruoka tarjosi ennemmin yllätyksen kuin tuttuuden.







Suurin yllättäjä ruokien joukossa oli varmasti silakkatempura. Tallinkin kylpylähotellin ravintola Neron keittiömestari Andrus Laanisten kehittämä ruoka ei ole vaikea valmistaa. Rohkea idea ylittää kulttuurirajoja ja aiheuttaa elävää keskustelua.

Vaikka kalat ovat samasta merestä pyydetty, ovat Ruotsin rannikon silakat rasvaisemmat ja maultaan miedommat. Siksi toisella puolen merta, vaikkakin samalla tavalla, valmistettu ruoka maistuu erilaiselta.











Keittiömestareilla Roman Zaštšerinskilla ja Jonas Björklundilla riitti juttua. Roman esitteli Jonaselle keittiössä ennen töiden alkua Viron keittiötä tutustuttavan materiaalin Ruotsin nuorille kokeille. Nyt on Jonaksen vuoro valmistaa menu, jota hän tulee tarjoamaan Tallinnaan.
UNDEFINED LABEL 'first_notice'