Viime vuoteen verrattuna on Viron ruokapaikkojen suhteen tapahtunut hyvin oleellisia muutoksia. Nopean talouskasvun vuosina asiakkaat kritisoivat, että kaikki ravintolat pyrkivät olemaan samanlaisia: kalliita ja hyviä.
Nopean kehityksen aika vaihtui omien toimintamallien löytämiseen. Nyt jokainen etsii omaa tietään. Muiden kanssa samaistuminen on se, mitä kukaan ei halua.
Siksi on oikea aika muuttaa myös ruokapaikkojen kategorioita. Tästä vuodesta lähtien valitaan parhaat fine dining -ravintolat erikseen. Lisäksi on vielä toinenkin eroavaisuus entiseen: arviointi ei ole paikallinen, vaan koskee koko maata ja sen kategorian paras ravintola on paras koko Virossa.
Tallinnassa saa syödä kiinnostavammin, monipuolisemmin ja paremmin kuin koskaan. Tämä vaikutti oleellisesti parhaiden ravintoloiden listaan. Vain kaksi ravintolaa 22:sta sai saman sijan kuin viime vuonna.
Yksinkertaisuuden voitto saapui lopuksi pääkaupungin ravintoloihin. Luotettavasti jäädäkseen. Vaikka paikallinen ruoka on kunniassaan, voi Vanhassakaupungissa liikkuessa pitää Tallinnaa Italian kaupungiksi, niin paljon on italialaisia ruokapaikkoja.
Koska Tallinna on Viron ainoa suuri kaupunki, niin monipuolisuutta pitää ollakin. Ehkä ensi vuonna on italialaisten vierelle tullut jo toisten kansojen ruokia tarjoavia hyviä ravintoloita.
Niin paljon vettä ei Emajoessa ole ollut miesmuistiin kuin tänä keväänä. Voimalla yli kaltaiden noussut vesi huuhtoi mukanaan kaikki eteen jäävän. Myös viime vuoden Tarton ruokapaikkojen paremmuusjärjestyksen.
Vaikka yli puolet viime kerran parhaista pääsi listalle myös tänä vuonna, ei kukaan säilyttänyt omaa kohtaansa. Kolme nousijaa, kaksi kadottajaa sekä kolme uutta kahdeksan parhaan joukossa näyttää sen, että Tarttoon on mielenkiintoista mennä. Kaikki muuttuu koko ajan!
Joskus Viro on ollut kuuluisa hyvistä maataloustuotteistaan. Sen suhteen meidän pitää rientää nopeasti menneisyyteen. Liian paljon on maassa tarjolla ilman ajatusta, vain vatsantäytteeksi tehtyä ruokaa.
Jos ruoka ei kerro vieraalle siitä, missä hän ruokaillessaan on, ei hänellä ole syytä poiketakaan. Rangaistukseksi niille, joilta puuttuu paikalliset juuret ja ylpeys, on Viro riittävän pieni, että pysähtymättä voi ajaa sinne, missä kannattaa viipyä.
Onneksi on miellyttäviä poikkeuksia, jotka ansaitsevat kohdalle menoa kauempaakin. Niistä parhaat ovat alla olevassa luettelossa. Pitkin Viroa kannattaa ajella. Myös yksinkertaisesti hyvän ruuan takia.